IN ENGLISH

Osaavaa johtamista ja vahvaa käytännön kokemusta

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon keskeisenä ajatuksena on, että johtaminen on kokonaisvaltaista toimintaa, jossa toiminnan johtaminen ja ihmisten johtaminen sekä oman johtajuuden kehittäminen muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. 

Johtamisen erikoisammattitutkinnon suorittajilla on vahva käytännön kokemus johtamisesta sekä toimialansa ja organisaationsa toiminnan osaaminen ja asiantuntemus. He osaavat johtaa ja kehittää organisaatioissaan omaa vastuualuettaan ja vastaavat yksikkönsä tai oman vastuualueensa toiminnan johtamisesta, niin että organisaation strategiat toteutuvat ja päästään asetettuihin tavoitteisiin.

Tutkintoa suorittaessaan henkilöt ovat osoittaneet osaavansa oman vastuualueensa toiminnan kautta toteuttaa organisaatioon valitun strategian viemistä käytäntöön sekä vastavuoroisesti välittäneet organisaation ylimmälle johdolle tietoa strategian toteutumisesta. Tutkinnon suorittajat osaavat johtaa organisaatiotaan muuttuvassa, verkostoituvassa toimintaympäristössä, jossa erilaisten ihmisten ja tahojen sitouttaminen tuloksellisen toiminnan aikaansaamiseksi on tärkeää.

Tutkinnon suorittamista henkilökohtaistettaessa näytöt suunnitellaan ja toteutetaan ottaen huomioon organisaatiolle ominaiset piirteet, esimerkiksi onko kyseessä julkisen vai yksityisen sektorin organisaatio.

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto muodostuu pakollisesta tutkinnon osasta (80 osaamispistettä) ja valinnaisista tutkinnon osista (100 osaamispistettä). Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnossa on valittavana kaksi osaamisalaa, jotka ovat Johtamisen ja yritysjohtamisen osaamisala tai Sisäisen tarkastuksen osaamisala. PSK-Aikuisopiston koulutustarjonnassa on Johtamisen ja yritysjohtamisen osaamisala.

Pakollinen tutkinnon osa (80 osp):

Johtajana toimiminen, 80 osp

Valinnaiset tutkinnon osat, (100 osp)

Strategiatyön johtaminen (50 osp), Asiakkuuksien johtaminen (50 osp), Projektin johtaminen (50 osp), Työyhteisön kehittämisen johtaminen (50 osp), Henkilöstön ja osaamisen johtaminen (50 osp) tai Talouden johtaminen (50 osp)

Näyttötutkinnon suorittamisessa vaadittava osaaminen osoitetaan todellisissa työtilanteissa ja työprosesseissa. PSK-Aikuisopisto järjestää johtamisen erikoisammattitutkinnon perusteiden pohjalta valmistavaa koulutusta.

Tutkinnon perusteet 

Lue lisää koulutuksestamme ja ilmoittaudu mukaan!

Lisätietoja: Koulutuspäällikkö Outi Heikkilä, p. 044 5262 221, outi.heikkila(at)psk.fi