PSK-Aikuisopisto kehittää ja järjestää työelämän tarpeista lähtevää korkeatasoista ja käytännönläheistä aikuiskoulutusta ja näyttötutkintoja sekä muita työelämän kehittämispalveluja.
PSK-Aikuisopiston toiminta kantaa hedelmää tulevaisuuden tekijöiden kouluttajana. Laaja-alaisen toiminnan tulokset ovat jo nähtävillä yhteiskuntamme eri osa-alueilla:
Opetushallitus on myöntänyt PSK-Aikuisopistolle työelämän kehittämis- ja palvelutehtävän. Palvelutehtävä on suunnattu erityisesti pk-yrityssektorin kehittämistarpeisiin. Toteutamme työelämän kehittämis- ja palvelutehtävää kuitenkin ilomielin myös muiden työpaikkojen kanssa.
PSK-Aikuisopisto on valmistautunut ko. tehtävään esimerkiksi parin viimeisen vuoden ajan kehittämällä KATTAVA-hankkeessa, yhteistyössä muiden aikuiskoulutuskeskusten ja paikallisten Suomen Yrittäjiin kuuluvien edustajien kanssa pk-yrityssektorille suunnattuja palveluja ja koulutustuotteita.